Syksyn lehtiä

Tänään käytiin tyttöjen kanssa puistossa, tarkoituksena koittaa saada tytöistä aikaan teetettävä sisaruskuva ja Fannista omakuva.Tytöt nauttivat suunnattomasti saadessaan olla vapaana ja kirmailivatkin aluksi innolla ennen kuin ryhdyttiin vakavampiin kuvauspuuhiin. Kieltämättä oli viimeiset hetket käsillä saada hyviä syyskuvia: illat pimenevät ja lehdet ja sienet alkavat mädäntyä.

Eilen oltiin Punkalaitumella seuraamassa Satakunnan MÄAJ piirinmestaruuskisoja. Oli mielenkiintoista kulkea ylituomarin ja sihteerin mukana kisapaikoilla kuuntelemassa ja seuraamassa, vaikka osuttiinkin niin harmillisesti paikoille, ettei kuultu kuin kahden koiran ajoa. Lohkon voittoon ajoi Ovansjöskallets Peggy 89 pisteellä, toiseksi tuli Omituisen Otuksen Fiesta 88,5 pisteellä ja kolmanneksi Kirsikkamäen Osmo 86,5 pisteellä.

Menneenä viikkona on meillä ollut myös murhetta ilmassa. Tiistai-iltana Aatu menetti takapäänsä hallinnan ja alkoi oksennella ja ulostaa holtittomasti. Poika ajautui tosi huonoon kuntoon ja hänet vietiinkin keskiviikkoaamuna päivystykseen, jossa aluksi epäiltiin myrkytystä. Aatun kunto huononi päivää myöten ja iltapäivällä häntä oltiinkin jo viemässä viimeiselle matkalleen. Eläinlääkäri rupesi kuitenkin tutkimaan Aatua tarkemmin ennen lopetusta ja tuli siihen tulokseen, että tämän pää kannattaisi nyt kuitenkin tarkistaa sisäkorvan tulehduksen varalta.

Aatu siis pumpattiin taas täyteen kipulääkkeitä ja jäätiin odottelemaan seuraavaksi päiväksi reissua Tampereelle päätutkimuksiin. Aatun olo koheni iltaa kohden mutta aamulla oli taas suunta huonompaan. Tampereella eläinlääkäri kuitenkin päätyi aivan odottamattomaan diagnoosiin: Aatu oli saanut aivoinfarktin. Sisäkorvan tulehdustakaan ei suljettu pois, joten Aatu sai antibioottikuurin ja oksennuksenestolääkityksen. Lääkärin mukaan Aatun pitäisi jäädä henkiin, kun ei ollut ensimmäisen 24 h aikana kuollut. Vasen puoli, joka oli lievästi halvaantunut, pitäisi palautua jonkin verran seuraavan 2 viikon aikana. Ihan siis entisenlaista kalua ei pojasta tulisi, mutta kehitystä pitäisi tapahtua.

Nyt Aatu on jo huomattavasti pirteämpi ja kovin nälkäinen. Jopa syöminen on alkanut onnistua ilman apua ja poika onkin saanut elämäniloaan takaisin, vaikka liikkuminen on vielä vähän varovaista - menossa ollaan kuitenkin. Oli hienoa nähdä eilen, kuinka paljon kehitystä oli tapahtunut puolessa viikossa. Saamme siis onneksi vielä jonkin aikaa nauttia vanhanherran seurasta!

Tytöt ovat myös hyvin palautuneet kaameasta reissustaan koirahoitolaan. Olin pitäjään tiistaina yhteydessä Aatun asian tiimoilta ja huomautin samalla kärsimästämme pissaepisodista. Anteeksipyyntöä enempää ei meille kuitenkaan herunut. No, eipähän tarvitse olla sinnepäin enää missään yhteyksissä. Toissapäivänä jouduimme ajamaan paikan ohi ja tytöissä oli aistittavissa selvä paniikki, että ei kai me tuonne jouduta taas!

Tänään vietin ansaittua vapaapäivää. Kävin vähän sisustustarvikekaupoilla. Kotiin tultua odotti "mukava" yllätys. Fanni oli varastanut yöpaitani ja syönyt sen olkapäissä olevat helmikoristeet. Pieniä hopeisia hemiä oli  pitkin olohuoneen lattiaa. Molemmat tytöt tulivat iloisesti vastaan ovelle, mutta kun lähdin kävelemään olohuoneeseen päiv, sujahti Nelli korvat luimussa boxiin ja Fanni jäi olohuoneen ovensuuhun pää kumarassa. Taisivat tietää molemmat tytöt että nyt oli oltu pahanteossa.

Fanni on nykyään jo niin isokokoinen tyttö, että ajattelin suosiolla siirtyä tämän pussin loputtua aikuisten ruokaan. Nellin kanssa syötin penturuokaa vuoden ikään saakka, mutta Fannin kasvua ei mielestäni tarvitse enää niin paljon tukea. :D Sitäpaitsi on paljon helpompaa kun molemmat tytöt syövät samaa ruokaa.

Muutenkin minusta on vaikeaa enää mieltää Fannia pennuksi kun se on jo kasvanut Nellin ohi. Tietenkin käytös tai oikeammin sen puute puhuu puolestaan. Joskus huomaan odottavani sen osaavan asioita, joita Nelli osaa jo, muttei varmastikaan osannut seitsenkuisena. Tavattiin muuten eilen myös Fannin kasvattaja, joka kertoi että Fannin sisko Rose on vain 6,2-kiloinen! Vaatimattomat 3 kiloa painossa siis eroa, huh huh! Kauheaa jos Fannista tulee 12-kiloinen aikuisena!

Plussana Fannille pitää ehdottomasti sanoa se, että se on todella ennakkoluuloton toisia koiria kohtaan. Tänäänkin puistossa se äkkäsi vanhan sekarotuisen koiran, juoksi sen luo (meikäläinen paniikissa ja anteeksipyydellen perässä) ja alkoi heti tekemään tuttavuutta ja leikkikumarruksia. Olihan se paha moka kun en huomannut koiran tulevan kun olin niin keskittynyt kuvaamiseen, mutta onneksi tilanne oli kumminkin suht hallittu ja sain molemman koirani napattua kainaloon. :)

Kauheaa ajatella että ensi viikolla on jo lokakuu. Aika menee niin älyttömän nopeasti ja moni asia on muuttunut. Enpä olisi uskonut vuosi sitten että nyt minulla on kaksi aivan valloittavaa koiralasta, jotka ovat tärkeimipä, paitsi meille, myös toisilleen!

Terveisin

Nelli, Fanni ja Iina