Hertta ja Kerttu antoivat meille tunnustuksen. Paljon kiitoksia!
Tunnustuksen saaneen pitää:
1. Kiittää tunnustuksen antajaa
2. Antaa tunnustus viidelle bloggaajalle
3. Ilmoittaa näille viidelle tunnustuksesta.
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään.
Tunnustus lähtee:
Ja kahdeksan satunnaista asiaa Nellistä ja Fannista:
1. Nelli lakkasi leikkimästä leluilla kun Fanni tuli. Ellei lasketa valeraskauden aikana "vauvoiksi" otettuja leluja.
2. Nelli tykkää oikeasti katsella Disneyn Kaunotarta ja Kulkuria. Keskittymiskyky tosin riittää ensimmäiset 30-45min.
3. Nelli ei pidä savustetuista possunnahkarullista, mutta pitää kovasti Pediqreen dentalstickeistä.
4. Nelli viihtyy enemmän omissa oloissaan kun seurassa. Kotona Nellin lempipaikka on omassa boxissa.
5. Fanni puolestaan on melkoisen läheisriippuvainen. Tälläkin hetkellä neiti istuu allekirjoittaneen sylissä.
6. Nykyisin Fannia ei enää lenkkeily kiinnosta, se kävisi vain metsällä. Lenkillä pistetään kaikilla neljällä jalalla vastaan, ettei varmana tulla mukana.
7. Fannin lempilelu on kaninkarvainen vinkuva dummy. Parasta on sen riepottaminen ja karvatuppojen irti repiminen.
8. Fanni on Nelliä sosiaalisempi, mitä tulee toisten koirien hyväksymiseen.
Olipas vaikeaa!
Terveisin
Nelli, Fanni ja Iina

4 kommenttia!:
Kiitos tunnustuksesta :)
Jännä kuinka erilaisia tytöt ovat. Ja onhan se hyvä olla myös halinalle koirana :D (meiltäkin löytyy ;) )
Kiitoksia tunnustuksesta! :)
Huomenta :)
Käy kurkkaamassa blogissamme.
Onnittelut ja mukavaa viikon alkua!
Kun Breci tuli taloon, loppui myös Milon leikkiminen. Yleensä kyllä siksi että pikkuneiti leikkisänä ryntää myös leikkimään ja siinä vaiheessa Milo luovuttaa lelun suustaan ja Breci nappaa sen.. Mua harmittaa toi suunnattomasti koska ennen Milon sai aina leikkiin. Nykyään pitäis sit vaan järkätä molemmille omat leikkituokiot...
Lähetä kommentti